Eihän sitä mitään leffaa eilen tullut nähtyä, alkoikin väsyttää. Nukuin aika lyhyen yön. Ei nukuttanut, joten nousin ylös ja katsoin aamulla leffan. Ihan murhaa! Siis dvd:llä. Kuinka lempeä alku aamulle... No eipä tarvinnut läträtä aamiaisen kanssa, joten ruokahalut ei menneet verestä ja puukoista. Omena-kanelipuuroa vaan pillillä, vettä ja kahvia päälle.
Olo oli taasen normaali, mutta tänään täytyy kyllä sanoa suoraan, että pinna on kärähtänyt moneen otteeseen. Aamupäivä meni ookoosti, mutta iltapäivällä sitten kurssi muuttui. Ihmettelin oikein, kun eilen meni niin tasaisesti. Nyt ei ole mitään liitoa. Olenkohan ketoosissa ollenkaan?
Taka-alalla on jotenkin väsynyt olo. Silmissä tuntuu hiukan painoa, vaikkei sinänsä väsytä. Ottaa jo pikkusen päähän, kun ei ole kunnon nälkää, eikä saa syödä - mitään. Mutta, kun ruokaa ei oikein tee kuitenkaan mieli?!? Ja samalla on huojentava olo: saan alkaa huomenna syömään 200 gr kasviksia ja proteiineja. JIPPII! Katsotaan sitten, miten lyyti alkaa kirjoittamaan.
Mutta kiva on ollut jo huomata, että vatsan muoto on muuttunut siedettävämmäksi. Nestettä ja turvotusta on poistunut.Tästä on hyvä jatkaa. Huomenna on päivä uus, kuten kujeetkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti