Olen 43-vuotias kaksosten äiti, jolle Cambridge on tuttu. Tämä on toinen kerta, kun nautin sen tuloksista. Nelisen vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran, erittäin hyvin tuloksin. Silloin syitä oli kymmenen, ja ne olivat kaikki kiloja.
Lasten tultua maailmaan minulla ei ollut aikaa panostaa itseeni, sillä olen lähes alusta asti ollut yksinhuoltaja. En päässyt liikkumaan, syömään säännöllisesti, nukkumisesta puhumattakaan. Muistan vielä elävästi ketoosin ihanan puhtaan olon. Ja sen, kuinka uskomattoman nopeasti kehon pyöreys selkiytyi sen oikeisiin muotoihin. Kehon ääriviivat vatsan alueelta "syntyivät uudestaan" jo parin kolmen päivän kuluessa. Arvatkaapas oliko kehitystä kiva seurata peilistä? Arvatkaas loppuiko makeanhimo? Cambridgellä oli pitkävaikutteiset seuraukset. Se sai minut kuntosalillekin trimmaamaan habitustanikin.
En ollut viimeksikään taulukoiden mukaan ylipainoinen. Enkä nytkään, mutta olo vain on hiukan epämukava. Vai olisiko "liian mukava" parempi sana? On näet tullut syötyä jo pitemmän aikaa ruuan päälle suklaata kahvin kanssa. Irtokarkkipussin kanssa on tullut oltua myös liian hölläkätinen.
Olen kuitenkin aina syönyt mielestäni terveellisesti ja säännöllisesti. Siis ennen lapsia. Siinä ei ole siis jutun ydin. Ehkä kyseessä on nyt simppelisti vain pieni suursiivous, skarppaus ässällä. Keskittyminen oleelliseen. Haluan eliminoida turhan ja maksimoida virran saannin. Sillä, kehohan on kuin pieni pankki. Se varastoi kaiken sinne korkojen kanssa. Jos ei sen kapitaalia sijoita sieltä ulos - kiertoon, niin se jumittaa.
Näin kävi minulle. Viime aikoina toimittajan työni on vetänyt pitemmän siiman. Aikaa ei ole riittänyt tarpeeksi terveyden vaalimiseen. Hyvä terveys on aina kuulunut prioriteetteihini. Siinä pätee pyhä kolminaisuus: uni, ruoka ja liikunta. Näistä kaikista olen viime aikoina lipsunut. Nyt kurssia hiotaan kuusitasoisen Cambridge-ohjelman avulla. Ensimmäinen taso kestää 4 päivää.
Tällöin nautin 3-4 pussia päivässä runsaan veden kera.
Aloitin tänään. Aamulla nautin lämpöisen omena-kanelipuuron. Sen tuoksu ja maku on suussa sulava. Päälle runsaasti vettä ja vähän kahvia. Tulin täyteen. Joka kerta se kuitenkin ihmetyttää. Että, miten vain pussin sisällöstä ja vedestä voi niin helposti täyttyä.Lounaaksi join tomaattikeiton. Olo on hyvä, ei mitään valittamista. Juon paljon vettä. Päätän pian ottaa vielä yhden keiton, koska menen illalla pelaamaan tennistä. Miten se nyt olikaan... Ei se pelaa, joka pelkää.. Lyön kovaa, enkä halua säästää liekkiä. Panoksia kuluu.
Niin, piti vielä kertoa tavoitteistani. En ole numeroihmisiä. Minulla ei ole kilotavoitetta, vaan hyvänolon tavoite. Olen 170 cm ja painoin eilen vaatteet päällä 70,7. Sokeririippuvuudesta pääseminen lienee isoin juttu. Tiedän, että pääsen siitä nytkin eroon, koska viimeksikin kävi niin. Nyt vain tiedän paremmin, miten pystyn sitä Cambridge -ohjelman jälkeen hallitsemaan. Pitää keskittyä oleelliseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti