Aamulla nälkä herätti. Nyt ei meinannut pussipuuro riittää, joten vähän kinkkua ja kananmunaa tuli kaveriksi. Unta ei sunnuntai-maanantain väliseen tapaan tullut paljon. Viikon uudet kujeet aina tuolloin mielessä. Luntakin oli tupruttanut niin, ettei koirakaan tahtonut pitkälle lenkille.
Pankissa asioidessa numerot pysyivät sentään päässä hyvin. Lounaaksi söin äyriäisiä, parsaa, kukkakaalta ja vähän kanaa. Jätin taas iltaan molemmat pussukat. Pikkuisen tekee jo mieli aloittaa elämä ilman pusseja. On tunne, että mihinkäs niitä nyt enää oikein tarvinkaan? Että hallitsen pienentyneet ateriakoot. Mutta mennään nyt näillä eväillä loppuun asti.
Kyllä täytyy auliisti sanoa, että jaksaminen etenkin iltaisin on parantunut. Ei ole sellaista dead drop -fiilistä, ettei jaksaisi soutaa loppuun iltaa yöpuulle. Eikä hermot mene pienistä. Jotenkin toi henkinen kantti vaan kestää vähän erilailla. Taas tulee mieleen sokerivuoristoradalta alas hyppääminen tasaiselle tantereelle.
On se ihanaa, kun ei tee mielikään karkkia tai mitään makeaa. Suklaa tuntuisi tällä hetkellä varmaan liisteriltä suussa. Dount wöri, en aio edes koittaa. Koko aikana on suu tuohesta ollut. Ja pysyy:)
Tämä ohjelma wörkkii, simple as that. Eikä ole mikään mainospuhe. Koita vaikka itse!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti