Ponkaisu uuteen, ja moido!

Tämän piti jo kirjoittautua pari päivää sitten, mutta koska tämä on viimeinen blogikirjoitukseni, päätin ottaa vallan omiin käsiini. Odotin ja vaanin oikeaa tunnetilaa sekä aikaa, ja nyt se koitti.

 Kävin punnituksessa perjantaina. Tulokseni: - 400 gramma eli paino 65,7 kg, BMI 22,9. Projektin alussa luvut olivat: 70,7 kg ja 24,6. Olin ihan ihmeissäni, kun taas oli painoa pudonnut. Kiva tunne. "Projektin" - joka ei ollut mikään projekti - kokonaistulos: miinus viisi kiloa seitsemässä viikossa!!!!!!! Olen todella tyytyväinen. Tunnen, että olen se good old me again. Älkää käsittäkö väärin; tunnen olevani nuorempi ja eläväisempi;).

Päätin lopettaa tämän monologini, koska tunnen, että saavutin kirjoituksillani ja tavoitteessani sen minkä hain.
Nyt on aika laajentaa perspektiiviä kuntosalin puolelle ja ostaa vaaka kotiin. Kaiken varalta. Cambridge -valmentajat nimittäin sanoivat kuin yhdestä suusta, että jos he vain saisivat sanoa yhden sanan koskien painonhallintaa, se olisi vaaka. Askel oli kevyt, kun marssin toimiston raput alas, ja ajattelin: elämä ei ole hassumpaa, kun sen oikein oivaltaa...

Seitä en keitä

Jaahas, mitäs sitä nyt kirjoittelisi? Huomenna pitäisi keretä punnitukseen ja voimienmittaukseen..
Mutta ensiksi pitää harrastaa tangettiakrobatiaa näpit kuumina. Tänään ei päässyt nälkä oikein yllättämään, kun en kerennyt uimaan. Huomenna pääseen viskomaan tennismailaa, joten se asia korjaantuu.
Seitä söin riisin ja salaatin kera for the main course. Sei on mahtavaa uunissa voimakkain mausten ja valkosipulilla. Muutoin sitä samaa: turkilaista jogurttia, appelsiinia, omenaa, kananmunaa, näkkäriä...

Rääkkiherkkua pantatessa

Verestin eilisiä muistojani. Menin taas uimaan, jopa kaksi kertaa. Aamulla yksikseni kilsan kunnolla. Illalla lasten kanssa lilluen. On kiva katsoa sivusilmällä pesuhuoneen peilistä profiilia, ettei maha ole paisunut kuin pullataikina. Kieltämättä se hivelee hyvää mieltä. Kuosi pysyy, kun ladulta ei eksy. Jotenkin helppoa on ladulla olla. En tiedä miksi, mutta kai siksi, että haluaa tämän keventyneen olon ja olotilan jatkuvan.

Tänään ajattelin taas kohta lähteä kuntosalille. Se on sitten sellasta "rääkkiherkkua", että ajattelin pantata sitä vielä vähän aikaa. Mutta kohta, kohta... Pikkusen pitää saada kiinteytystä ja ryhtiä. Kuntosali on sille oikea osoite.Lihakset kaipaavat vastusta. Huomaan, että itsekritiikkikin terästyy tässä. Hyvä niin. Siis nälkä kasvaa syödessä -tyyliin.

Niistä puheen ollen; pistelin poskeen eiliset aasialasiraflan ruokajämät dogibägistä (talk about downshifting!).
Raastoin vähän porkkanaa, punajuurta ja punakaalta messiin. Illalla kanaa ja riisiä ja kreikkalaista salaattia.
Söin mä aamiaisenkin, tottakai, mutta sen reseptin te varmaan jo tiesittekin.

Vårbullar, eikun tvålrullar, eikun...

Kun tänään pistin pääni veden alle uimahallissa, ja otin ensi ponkaisun sukeltaen, niin kyllä oli mageeta.
Olo tuntui niin kevyeltä ja liitävältä. Olisin voinut uida vaikka 2 kilsaa ja lujaa, mutta aika ei riittänyt. Nyt meni vain 750 metriä. On toi uiminen vaan niin luonnollinen liikuntamuoto, ettei ole sen voittanutta. Mutta nälkähän siitä tuli. Ystävänpäivän kunniaksi 83-vuotias pappani tarjosi aasialaisessa ruokaraflassa dinnerin koko porukalle. Otin naudanlihaa inkiväärikastikkeessa. Pappa tilasi tarjoilijalta ensiksi två vårbullar, sitten två tvålrullar, tack. Saippuarullia ja kevätpullia tarkoittaen tietenkin kevätrullia. Ha,haa. Pappa on huumorimiehiä. Siinä välissä hän kalisteli tekohampaitaan suussaan:)

Päivällä söinkin kanaa ja riisiä. On tullut otettua muuten ihan samaa faderullaa, eli ei tässä kovin mitään ihmeempää ole. Heräsin töihin aikaisin naputtelemaan, joten on tässä jo mentävä pehkuihin, notta huomenna taas jaksaa haastatella mielenkiintoista ihmistä ja kirjoitella lisää.

Just another day

Kaikki alkaa rullaamaan normaalisti, paitsi etten ole kerennnyt liikumaan tänään, jossei koiran ulkoiluttamista lasketa. Huomenna voisi koittaa päästä uimaan. Mitähän tänään söin, ans kattoo nyt: kanaa, riisiä thaikastikkeella, punakaalta, tomaattia, paprikaa. Aamulla meni kananmuna, appelsiini, omena ja toffeepatukka. Illalla näkkileipiä kolme, päärynää, turkkilaista jogurttia. Suunnilleen tuossa se oli.
Just another day in paradise...no more - no less.

Liikkeellä!

Että nukutti ihanasti aamulla. I love Sundays. Ennen muinoin se oli liian tylsä päivä, nyt "tylsyys" tai kiirettömyys on korkeassa kurssissa. Hedelmiä ja kananmuna meni aamulla. Ja patukka kahvin kera.
Siivouksen lomassa aika riensi. Iltapäivällä pääsin pelaamaan tennistä, ja voi auta armias, että pistin pahoja. Jännä huomata miten reagoin, kun mulla on taukoa tenniksestä vähän aikaa. Olen silloin aina agressiivisimmillani kentällä. Ihmettelen itsekin kuvioitani ja matalaliitoisia lyöntejä nurkkiin.Lisäksi suusta vaan pääsee kirkumisen esiastetta lähes joka slaagilla. Siinä yhdistyy agressio ja pelko. Se on kai ihmismielen luontainen reaktio uhkaavaan ja jännittävään tilanteeseen. Muinais(j)äänne. Joskus se vähän "hävettää". Mutta äänteleehän ne ammattilaisetkin  - ihan olan takaa - olen toppuutellut itseäni. Joka tapauksessa on vapauttavaa päästellä pihalle avoimin keuhkoin ja mielin pitkään kertynyttä ylijäämäenergiaa.

Tenniksen jälkeen oli tietysti wonderful hunger! Pari kevätrullaa, porkkanaa ja salaattia sekä hedelmiä näkkärin kera. Ja tuttu liikkeellä olon jälkeinen seesteinen väsymys. Tämä on sitä elämän pientä arkiluksusta: liikuntaa ja nälkää. Keho tuntuu jo lähes normaalilta.

Pysähtyneisyydessä parkissa

Tässä päivässä ei ole mitään erikoista tapahtunut. Huomenna menen ensimmäistä kertaa sairastelurumbanbambulan jälkeen pelaamaa tennistä. Sitten katsotaan tämän naisen kunto. Silkasta elämänilosta uskon, että pallo saa kyytiä ja viimeisemmätkin limat kurkusta vauhtia. Anteeksi nyt vaan, mutta kun kypsyttää tää jumiutunut pysähtyneisyys.

Päivän menuu: turkkilaista jogurttia, banaania, omenaa, mandariinia, leipää aamupalaksi.
Lounaaksi kanaa tujuilla mausteilla, parsakaalta, punajuurta, ja sitä valkoista kukkaista kaalta.
Illemmalla munakas, sosekeittoa, toffeepatukka, omena ja kahvia. Unohdinkohan jotain?

Sormet alkaa olla tietsikan näppäimistöllä sen verran vikkelinä, että tulkitsen sen paluuna normaaliin arkeen.
Nyt vaan niillä rahaa tekemään.

+ 100 grammaa

Eihän tuo paha ole, eihän? Paino ei siis ollut laskenut sairastellessa. So what? Meikä ei ota bultteja moisesta.
Toi on ihan loogistakin, sillä en ole yli viikkoon päässyt liikkumaan lainkaan. Tänään, hallelujaa, pääsin ekan kerran koiran kanssa kunnon aamulenkille. Oli hienoa kävellä, kun ei ollut liian kylmä. Sitten työtkin jo alkoi virrata paljon luonnollisemmin kuin eilen.

Mä en oikein näitä mun syömisiäni noteeraa enää, kun kaikki menee niin itsestään jo. Ja terveellisestihän mä syön, koska there's no way other. Mitään U-käännöstä en suunnittele tekeväni. Ei ole vielä ratkaisukeskeistä terapiaakaan tarvetta käyttää. Siinähän esteet ei ole esteitä, vaan mahdollisuuksia. Käänteistä psykologiaa. Sillä painondudotushan on suureksi osaksi just psykologiaa.

Anyways, mun kuuluu nyt syödä 1500 kcal, koska olen tasolla 5. Siihen kuuluu yks keitto tai yks pirtelö tai yks patukka päivässä normisafkan lisäksi. Mä valitsin toffeepatukat seisemälle päivälle. Se tekee hyvää kahvin kera. Nyt täytyy olla nöyrä ja kiitollinen tervehtymisestä. On ihminen heikko sairaana. Eläköön terve sielu terveessä ruumiissa!

Bingo!

Tänään tärppäsi. Siis normaali ja terve päivä plakkariin. Lapsilla. He menivät nyt molemmat eskariin, ja minä pääsin töihin. Mutta eipä ollut draivia, aika pliisua bensaa koneessa. Ihan sama tunne kuin Cambridgen -ohjelman alkupäivinä, kun ei oikein jaksanut maratonurheilusuoritusta. Tätäkin kirjoittaessani kirjaimet menee helposti väärään järjestykseen, ja joudun korjailemaan.

Ruokahalua on ollut ihan kivasti kuitenkin. Uunilihaa, riisiä, parsaa, punajuurta lounaaksi. Ilalla viiliä, tonnikalaa, leipää, omenaa...

Unettaa. Tää on varmaan tätä influenssan jälkiväsymystä. Pikkusen on nuutunut olo.
Huomenna pääkallopaikalle Perämiehenkadulle katsomaan mihin lukemiin gallonat näyttää.

TBA

Tuntuu, että olen ollut lomalla Cambridge -ohjelmasta sairastelusamban pyöriessä piruettejaan. Toivottavasti en kuitenkaan ole ollut hukassa syömisieni kanssa.  En usko. Omatunto on puhdasta kauraa. Mahassa on just niin paljon ruokaa kuin on tarpeellista, ei ole mielitekoja eikä ylimääräisiä tarpeita. Kunhan nyt voisi alkaa tehdä taas töitä ja liikkumaan, niin normielämä tallaisi tuttuja kinttupolkujaan.Huomenna se mitä todennäköisemmin koittaa, ainakin se ensimmäinen listalla oleva eli duuni. Kyllä meinaa lähtee kuin tykin suusta kirjainta toisen perään, kun taloon laskee hiljaisuus.

Tänään tuli syötyä kanaa, kalaa, riisiä, kasviksia ja muutama mandariini. Ruisleipää.
Yskä alkaa helpottaa, kuten nuhakin. Kyllä se tästä. Kunto nyt vaan on päässyt lopahtamaan.
Ylihuomenna vaaka kutsuu. Saas nähdä, mitä ne siellä Cambridgen Suomen päämajassa Pietarsaaressa mun pään menoksi sitten keksii. Tuleekohan sairastelusta takapakkia ajallisesti tai muutoin? Se jääköön nähtäväksi. TBA.

Back in the game?

Aamulla tuntui hyvältä. Verrattuna edelliseen down under -päivääni, lähtöfiilikset tälle oli verrattavissa ilotulitusrakettien säkenöintiin. Ei kuumetta, jiihaa! Mutta. Eipä vielä nuolaista...Toinen lapsistani ei ollut tänäänkään eskarikunnossa, joten kotihiippailupäivähän tästä taas tuli. Ottaa koville kaiken maailman pöpöt ja taudit tähän aikaan. Sitä on liikenteessä. Yhdellä jos toisella. Aamulla keitin ruispuuroa. Se maistui voin ja mustikoiden kanssa pumpulilta.

Ei ole ruoka muuten oikein maistunut, mutta syötyä on tullut, pienempiä annoksia vaan. Koitin raapia salaattia kokoon katkaravuista, kananmunasta, kurkusta, tomaateista ja paprikasta. Vähän paistettua jauhelihaa maistoin. Se ei kuitenkaan oikein uponnut. Tässä lasten sairastelurumbassa sitä keskittyy lähinnä heidän sairaanhoitajana olemiseen.

Bataattisosetta väänsin illalla itselleni parsakaalen ja raastetun punajuuren viereen. Hedelmiä teki mieli kovasti. Jotenkin kroppa kaipasi niitä. Varmaan kuumeen jälkeen luonnollista? Appelsiinia, omenaa ja puolikas banskua meni. Tenniskentälle tekee mieli, joten siitä voi päätellä aika paljon. Tämä lyyli alkaa kohtapuoliin olemaan iskussa taas. Vähän karstojaan kone tosin vielä köhii.

Pää kainalossa, kylmä rätti otsalla

Nyt kävi kyllä sellanen mäihä, ettei toisesta väliä. Eilen unohdin jopa kirjoittaa blogiin, kun iski kuume.
Luulin sen menevän ohi, koska se oli niin lievä, mutta toisin kävi. Eilisistä syömisistä muistan, että jauhelihaperunamuusia vedin, parsaa, appelsiinia, punajuurta, mutta en ehkä tuossa järjestyksessä. Pilkoin myös kuumaan veteen raakaa inkivääriä ja lämmitin kuumaa valkosipulimaitoa. Mustaaviinimarjamehua.

Tänään jysähti. Ei auttanut kuin olla vaakatasossa enimmän osa päivää ja kulkea zombiena jäljellä oleva aika aamutakissa ja pipo päässä, kahdet villasukat jalassa..
Ihme kuitenkin, kun ruokahalua oli, ja oikein nälkä siinä 16.30 aikaan. Tein tulista kanaa (thaimausteita, valkosipulia ja inkivääriä) riisin kanssa. Kastikkeeksi lorautin vietnamilaista kastiketta ja kermaa. Lapsetkin popsivat sitä ihan hienosti lautaset tyhjiksi. Olen juonut, juonut ja juonut. Tää on aika kamalaa. Mutta eihän aina voi niin ruusuista ollakaan. Olkoon tämä kahden päivän ripittäytyminen tässä. Enkä siis ole päässyt punnitsemaan itseäni. Tuntuu, että vatsassa on 10 gallonaa nestettä kaikesta juomisesta. Nenä tukkossa, aivastuttaa.... Ääh.

Päänsärkyä, nuhaa ja kuumetta

Niinpä niin, siinä sitten kävi itsellekin. Olen flunssassa. Hoidapa siinä sitten myös kipeitä lapsia, niin siitähän se ilo ylimmilleen nousee. Yö oli aika paha. Lapsi kuumeili ja näki "kummituksia", itkeä tuhersi, joi vettä, vaihtoi nukkumapaikkaa ja koira perässä, vesilasi kaatui sängylle, hermot meinas mennä....väsytti.

Mutta onneksi vatsatautinen lapsukainen ei ole tänään oksentanut. On myös syönyt ja juonut kiitettävästi.
Paranemaan päin siis. Itselläni ei ole yhtään ollut ruokahalua. Syönyt olen kuitenkin pirtelön, ison salaatin, kiiwin, omenan, appelsiinin, näkkäriä runsaalla valkosipulilla jne. Ja kuumaa mustaviinimarjamehua.

Tämä kotisairaanhoitajan homma on työlästä. Terveys on kyllä tärkein asia ihmisen elämässä, sen aina tajuaa tällaisissa pikkukriiseissä. Niin, ja se päivän kohokohta: kauppareissuhan se, 20 minuuttia.

Äiti, mulla on maha kipee, kuuluu taustalta. Täytyy mennä.

Jumissa!

Motissa. Täysin. Toinen lapsista sai vatsataudin. Oksentelua ja taas oksentelua koko päivän. Voi raukkaa.
En sitten minäkään päässyt talosta mihinkään, eikä nälkä päässyt yllättämään, kertaakaan. On muuten inhottava tunne, kun ei nälätä. Tulee sellainen turhauttava fiilis. Mitäänsaamaton. Liikkumisen jälkeistä tervettä raivonnälkää jäin kaipamaan. Kalakeittoa tein lounaaksi, lohesta. Illalla kaivoin kaapista vaniljapirtelön, söin vähän väkisin päälle kanaa, parsaa ja punajuurta. Ananasta.

Huomenna, jos lapsi on terve, päästään ehkä kaupassa käymään. Vatsataudin jälkeen se tuntuu jo isolta tripiltä. Ja sunnuntaina pääsen vääntämään tennistä 2 h. Sitten kyllä illalla on kauhea nälkä.
Sitä odotellessa...

Kiitollinen olo!

Huomenna punnitus ja ehkä viimeisimpiä tsekkauksia? Ohjelman kuusi osaa lähenee loppuaan. Ja ehkä hyvä niin, sillä tuntuu, että tämä latu on kohta liu'uttu loppuun - suu messingillä maaliin asti. En taaskaan usko, että painoa on pudonnut. Mutta kyllä tilanne on hallussa, eikä mikään tee tiukkaa. Olen taas todella kiitollinen Cambridgelle oman itseni esille kuorimisesta. Ensimmäisen kerran se tapahtui 3-4 vuotta sitten. Silloin tippui 10 kiloa. Nyt noin puolet vähemmän, mutta loppupeleissä olen ollut näinä molempina kertoina samoissa painoissa. I am more than satisfied. En taaskaan voi muuta sanoa kuin, että tämä on paljon, paljon helpompaa, mitä luulee.Ja varsinkin tämä 6-taso-ohjelma. Ei hätiä ollenkaan, kun tässä saa rouskuttaa ruokaa.

Tänä iltana tuli hirmuinen nälkä. Munakasta, turkkilaista jogurttia mv-marjoilla, omenaa ja appelsiinia siinä meni.
Päivällä söin uunilohta ja riisiä kasvispedillä sekä vihanneksia. Aamupala oli se normaali. Omena-kanelipuuroa ja pirtelöä otin päivän mittaan, joskin ne tuntuvat jo ihan "turhilta". Kävin taas uimassa. Jotenkin toi "vedenalainen jooga" on jäänyt nyt päälle. Illalla vedin lasten ryhmätennistä, ja vaikken siellä itse liikkunut nimeksikään, kova nälkä oli sen jälkeen.

Homma pelittää vaan;)

Lumista pakkasaamua ikkunasta ulos katsellessa maistui turkkilainen jogurtti mustilla viinimarjoilla, appelsiini ja pari näkkäriä kahvin kera. Tuosta on näköjään muodostunut favoriittiaamupläjäykseni. Pisti vähän närästämään, mutta se meni nopeasti ohi. Lapset eskariin ja uimahalliin. Tuonkin kombinaation olen havainnut hyväksi. Onhan se vähän tylsää kaakelista toiseen kilometri uida, mutta ihmeellisesti siinä uusia ajatuksia aina päähän tuppaantuu. Uusi juttuideoita, jotka kristallisoituvat vedessä.

Olin ostanut siikaa aamulla, ja sitähän minä pannulle thaimausteiden ja valkosipulin sekä riisin kanssa heitin.Keitin myös hyväksihavaitut vihannekset. Tiedätte kyllä mitä jo tässä vaiheessa bloggailua. Oikein ihanan mehukasta. Päälle tetrakaakaopirtelö. Niin, ja siitä eilisestä pussikaakaosta karpaloiden kera...Olihan se mielenkiintoinen yhdistelmä. Makea sekoittui happamaan. Tuli sellainen ihan omanlaisensa sweet and sour -juttu:)

Illalla pelasin lasteni kanssa tennistä tunnin greipin kokoisilla pehmopalloilla. Hienosti osuivat ja sain jopa "harjoitella" omiakin lyöntejä samalla. Illalla tuli taas terve nälkä. Söin porkkanaa, siian jämät, kasviksia, päärynän ja pirtelön. Homma pelittää. Ei mitään makeanhimoja tai muuta vastaavaa näköpiirissä.

Kasvikset kasvavat!

Aamulla klo 06.15 meni turkkilaista jogurttia mustillaviinimarjoilla, appelsiini ja kanamuna. Vaniljapirtelö koiran ulkoiluttamisen jälkeen. Tuli sitten päästyä uimaankin. Kovaa piti mennä, jotta sai purettua viikonlopun lapsen vatsataudin paineet pihalle.

Eikä aikaakaan, kun jo nälkä kurni massussa kotona. Mitä söinkään? Riisiä, kanaa, ja aivan hirveästi kasviksia. Ne tuntuivat - ja näyttivät - ihan vihervuorelta: parsaa toisen päällä. Välistä kurkisti kukkakaalta ja punajuurta. Sitten armotonta tangenttien paukutusta, kun juttua pukkasi. Aivot toimii liikunnan jälkeen ihan uusilla virroilla. Pistin täkyä kymmeneen aikakausilehteen aiheena, mikäs muukaan kuin... painonpudotus cambridgeläisittäin;) On meinaa aivan vallattoman makea artikkeli tulossa kolmesta painonpudottajasta ja etenkin siitä, mitä projektista seurasi. Voin sanoa, että siinä yhtälössä tarvitaan plus -tai kertolaskua, ihan miten sen ottaa. Kuulette vielä tästä. En voi vielä kertoa jutun juonta. Mutta se tulee ajanmittaan Cambridge -ohjelman kotisivuille.

Eskarista lapset haettua, oli kohta nälkä taas. Näin tapaa käydä uintipäivänä. Ruokahalua riittää. Uunissa muhi lihaisat luut, joita nakerreltiin perunoiden ja porkkanaraasteen kera. Päälle omenaa.

Illalla taidan ottaa kaakaopirtelön. Tällä kertaa pussista. Pitäisikö siihen laittaa vähän karvaista karpaloa sekaan? Taidanpa koittaa ja kertoa vasta huomenna, miltä se maistui.

Kaikki pulkassa

Betonivatsana olen, ainakin toistaiseksi. Oksennustauti ei siis tarttunutkaan lapselta. Pistetään hyvän vastustuskyvyn piikkiin. Lasta en voinut kuitenkaan esikouluun vielä tänään laittaa, ja sympatiasta toinenkin sai olla kotona. Äidillä siis riitti oikeita töitä. Noi kirjoitushommathan ovat pelkkää "huvia". Mikäs siinä olisi, kun saisi itsekseen kirjoitella ylhäisessä yksinäisyydessään. Antaa ajatusten harmahtavan havinan saada uutta väriä päätyen lehtijutuksi. No, ehkä huomenna se jo onnistuu.

Tänään ei ole hirveästi uponnut ruokaa, kun en ole päässyt liikkumaan. Mitä nyt koiran ja lasten kanssa pienellä pulkka -ja rattikelkkareissulla. Koominen näky muuten: minä vedän rattikikelkkaa ja pulkkaa perätysten - jossa lapsi kumpaisenkin päällä, ja pieni terrieri vetää etunenässä koko letkaa. Paukkupakkasessa kävi kovat höyryt, kun tämä poppoo liukui.

Huomenna pitäisi päästä uimaan. Keho sanoo: nyt liikuttamaan evääsi jo sassiin!
Olen yrittänyt saada sen 500 grammaa kasviksia tänään pöperöihini sulautettua. Parsaa, kukkakaalta, porkkanaa ja punajuurta. Battaattia, kanaa, näkkäriä, kaakaopitelöä ja vaniljasellaista.

Betonivatsa, minäkö?

Tänään ei sitten ole kyllä yhtään mitään erikoista, muuta kuin se, että lapsellani on oksennustauti.
Se taas tarkoitti sitä, että mistään muusta toiminnasta ei tullut tietenkään mitään.
Syönyt olen normaaliin ja asianmukaiseen tyyliin. Bataattia, vihanneksia, rapuja, kanaa, patukkaa ja pirtelöä.
Ketuttaa, kun lapsi on sairaana, mutta tätähän tämä on. Välillä.

Eilisestä tenniskisasta sen verran, että ihmettelen kovasti, miksei kaksi peliä tunnu missään. Mistähän tämä johtuu? Viimeksi kun olin kisoissa pari pari kuukautta sitten (pelasin kolme peliä yhtenä ja samana päivänä), niin en meinannut päästä omin voimin sängystä. Saatikka saada sukkia jalkaani....kolmeen päivään!

Mutta, minähän sanoin, että olen letkeämmässä kuosissa nyt:) Jaksaa jaksaa.
Toivottavasti huomenna toinen lapsista ei sairastu mahatautiin. Mutta niinhän tuo tapaa mennä. Mutta onneksi mulla on yleensä betonivatsa. Kop, kop...

6-1,6-0 ja 6-1, 6-3.

Otsikon lukemat eivät ole pakkasasteita, vaan päivän tennistulokseni kisoista. Yksi voitto ja yksi häviö saldoutui eli puntit ovat tasan. On se vaan kiva tunne voittaa. Itsensä. Ja taas vice versa, ärsyttävää - ja niin pelottavaa, hävitä. Pelata, kun tietää ja tuntee koko ajan  häviävänsä. Siitähän se pelko tulee.Kun häviää, tuntuu kuin muriaani murentaisi sinut verkon toiselta puolelta kuiviin. Näin kävi kokeneen "ketun" kanssa. Pahus, kun ne syötöt oli vastapuolella niin pahoja, etten päässyt edes kunnolla lyömään takaisin. Kovaa peliä. Nyt on naatti olo. Voittajafiilis. Pelkoa päin on terveellistä itseään aina välillä haastaa.

Aamiainen meni rutiinilla. Ennen peliä söin lounaaksi raastatetun punajuuren ja lihakeittoa sekä näkkärin. Niillä eväillä voitto irtosi kevyesti. En viitsinyt tankata liikaa, jottei liike hyytyisi kentällä.Toisen matsin välissä otin mandariinin, vaniljapussin ja patukan kahvin kanssa. Vettä join väliin. Pikku hiljaa toisen pelin jälkeen alkoi nälkä hiipiä mahaan. Tuli sellainen, nyt- pitää- saada- jotain- kunnon- ruokaa -olo. Kotona sitten vedin kaksin käsin jauhelihakeittoa, viinirypäleitä, näkkäriä, porkkanaa ja vielä yksi patukka palkinnoksi uurastuksesta ja henkisistä "kärsimyksistä" - lähinnä tuosta toisesta pelistä siis.
Taitaa uni kohta laittaa lappua luukulle.

Joustan ja kipitän!

Toffee, toffee, toffee...patukka! Oi hallelujaa, kun se maistui hyvältä aamukahvin kera, jota edelsi appelsiini ja kananmuna ja näkkileipä. Aamusaunan jälkeen kireähköön pakkaseen koiraa pissattamaan, ja perjantairumbaa: kauppaan, töihin, tennistä pelaamaan. Ei paljon eikä kauan, koska huomenna on kisat. Tämän päivän lätkiminen enteilee hyvää. Silleen letkeesti meni. Ennen tennistä meni meni naudan paistilihaa ja vihanneksia. Paljon vihanneksia.

Tenniksen jälkeen tein kunnon salaatin: katkarapuja, Rucolaa, avokadoa, paprikaa ja tomaattia. Lisäksi bataattisosetta ja kananmuna. Illalla nappasin kaakaopirtelön purkista. Eihän tässä muuta voi, kun tanssahdella Bob Dylanin Modern Times -levyn tahtiin biisiä Rollin' and Tumblin'. Kyllä muuten svengaa! Kiva vaan, etten enää rullaa ja tömähtele, vaan joustan ja kipitän:)

Taso 4 alkoi!

Olin onnellisesti väärässä. Olihan se paino tippunut: 500 grammaa! Kas, on tämä ihmeellistä ja kummaa. Sitä vaan laihtuu, vaikkei ole yhtään nälissään:) Nyt olen sitten jo tasolla 4 eli saan syödä 1200 ckal päivässä. Siihen kuuluu myös kaksi ateriankorviketta. Koska mua on alkanut nyt hiukan tökkimään omena-kanelipuuro selä muut suolaiset keitot, siirryin makeisiin. Sain suklaapirtelöitä (ne on siis tolkuttoman hyviä!), cappuccinoa, kaakaota ja vaniljaa.Niin, ja patukoita. Maistoin tänään toffeesellaista, ja TYKKÄSIN! Oli kiva huomata, ettei se ollut liian makeaa. Ei ole siis vaaraa, että entinen suklaariippuvainen minä jäisin koukkuun.

Valmentaja kehotti syömään vielä enemmän kasviksia, ensi viikolla jopa 500 grammaa päivässä. Kotiläksyksi sain suunnitella kolmeksi päiväksi etukäteen ruoat. Sillä lailla pysyy kuulemma homma vielä selvempänä. Tulee pitkät ajovalot pimeällä tiellä normivaloihin verrattuna, kuten valmentaja hyvin kuvasi. Mietin vain, miten tällaiselle impulsiiviselle nopeasti päättävälle ihmiselle se onnistuisi. Olen tottunut syömään sitä, mitä juuri kulloinkin tekee mieli. Onnekseni mulle ei tule ateriarytmi yllätyksenä, sillä olen aina syönyt suht säännöllisesti, kolme kertaa päivässä. Nyt pitäis lautasmallia sitten oikein kunnolla alkaa pinoamaan vadille. ja syömään hiukan välipaloja.

No, siinä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Lupasin valmentajalle lähteä kuntosalillekin kolmen viikon sisään. Valmentaja otti kuvia sivulta ja edestä. Sivukuvaani hän kommentoi: ei siinä ole vatsaa, vaan sellaista rentoa vatsakalvoa, vai miten hän sen sanoikaan. Olipa diplomaattinen (repesin nauruun;). Hiukan pitää kyllä alkaa treenata, niin sitten tullee oikein buenoa jälkeä ja vielä huikeampaa oloa.

Bataattisosetta, kanaa, punajuurta, parsaa ja kukkakaalta, omenaa, kananmunaa, applesiinia, leipää, patukkaa sekä vaniljapirtelöä kuului tänään ruokalaistaani. Hyvää staffia.

Pienemmässä uimapuvussakin!

Mitäs eriskummaa sitä tänään olikaan? No, ennenkuin lähdin uimahalliin, niin pakkasin kaksi uimapukua mukaan. Toinen oli uudempi ja isompi, toinen vanhempi ja pienempi. Päätin laittaa pienemmän päälle. Kokeilla, mahtuisinko siihen. Mahduinpa hyvinkin. Ja, voiii, taas, sitä tunnetta! Tuli ryhdikäs olo. Vedessäkin oikein pistin merkille, vauhtia kaakelista potkaistessa, että kylläpä keho menee kivasti ja nätisti "kasaan". Tai siis taittuu käännöksissä. Kyllähän te ymmärrätte?;) Kilsa meni aika hurjan sopivaa wauhtiii...

Uimisen jälkeen kävin kaupassa ostamassa bataatteja. Kassajonossa katselin karkkihyllyjä. Kamaa, joka ennen oli päässyt koukuttamaan: Lakrisalia, Royalia, Supersalmiakkia... ja tuli mieleen, että: hyi, TOXIC!
Ja sitten voittajafiilis: minä kun en enää tarvikaan tuon hyllyn antimia!

Autossa kotiin ajaessa mahassa kurni nälkä, silleen ihanasti. Siten kun on oikeasti nälkä, kun on ansainnut ruokansa. Toi on se paras fiilis ennen syömistä. Oikea näläntunne se olla pitää.

Lohta, katkarapuja, parsaa ja kukkakaalta ja hiukan Rucola -salaattia. Autuas tunne liukeni vatsaan.
Sitten töihin. Haloo, haloo, kelpaisko tällainen tai tuollainen juttu lehteen? Juu, kyllä, tai ehkä, palataan asiaan pian, oli vastaus, jos toinenkin. Voi tätä tammikuuta. Vähän on kankeaa joka hollilla. No, freekkuhan ei luovuta missään missiossa, joten uskomme parempaan bisnespäivään huomenna taas.

Oli muuten ilo huomata, että kala-aterian jälkeen ei väsyttänyt ollenkaan, kuten eilen kana -ja riisaterian jälkeen. Taidanpa alkaa syömään kalaa enemmän.

Niin, tuossahan ne tämän päivän ihmeet olivatkin. 3 pussia noihin väleihin kun vielä ynnäätte, niin ymmärrätte, että olen syönyt aivan ruhtinaallisesti - ja juuri sopivasti. Huomenna on punnitus. Iiik!Nyt kyllä veikkaan, etten ole mennyt yhtään alas.

Inkivääriä ja valkosipulia!

Aamu alkoi suunnilleen samoilla värkeillä kuin eilen. Kylmä ilma ulkona ei houkutellut liian pitkää koiralenkkiä. Parit puhelut kuitenkin huuruisessa ilmassa hönkäisin. Sisällä tartuin taas luuriin. Haastattelin uskokaa tai älkää - karppaajaa! Koska, minähän olen ihan free, vapaatoimittaja;) Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan...

Lounaaksi ajattelin jotain pientä piristystä. Kaivelin jääkaappini vihanneslokerosta inkivääriä ja valkosipulia.
Paistoin kanasuikaleita ja lisäsin ne mausteiksi thai-mausteen sekaan. Riisin, parsan ja kukkakaalin kanssa konsepti oli maukasta! Inkivääri vei mut ruokamatkalle jonnekin kauas, itään. Namia. Tässä taas huomaan, että pikkujutuilla saa suuria asioita aikaiseksi. Huomasin pikkuruisen väsyneemmän olon ruokailun jälkeen tänään kuin ennen.

Välipalaksi vaniljapirtelö meni vanhanaikaisesti eli puhtaana näkkärin ja paprikasiivujen kera.

Illalla sitten piti saada kananjämät ja purjoperunakeitto plus mandariini.
Siinäpä tämän päiväinen kattaus.

Jogurttia ja hunajaa

Jogurttia 3 ruokalusikallista jäisillä mustillaviinimarjoilla, joiden päälle suit sait vähän hunajaa. Olipa mahtava  aamuherkkupläjäys.
Omena-kanelipuuroa pussista ja appelsiini. Ja liikkeelle. Ensin hurtan kanssa ulos, sitten uimaan. Kilometri rintauintia, ja syömään: kanaa, riisiä, salaattia. Sen jälkeen olikin vaikea saada alas purjoperunakeittoa. Ei meinannut olla tilaa pötsissä.

Amerikkaan skypetellessa puhe luisti jo paljon paremmin kuin pari viikkoa sitten. Nyt, kun muistelen sitä, niin vähän naurattaa se sanojen hakeminen ja käsillä vispaaminen sopivan supliikin toiveessa. Houstonissa kaikki oli entisellä vaihto-oppilaallani parhaimmalla mahdollisella tavalla. (Kesähän siellä..) Sitten pitikin tehdä hiukan töitä.
Tai matojen laittoa koukkuun se lähinnä oli. Siis juttuehdotuksia suunitellessa ja meilaillessa sinne tänne.

Illalla lähdin lasten kanssa vielä uimaan. Ennen sitä tankkasin vihanneskeitolla ja palalla näkkäriä ja kinkkua sekä omenalla. Noilla eväillä kelluin katsellen lasten villiä menoa. Mieli on jo tenniskisoissa. On ihan eri asia pelata tosissaan joka pallo vieraan vastustajan kanssa kuin vain lyödä tutun kanssa pahoja nurkkiin. Ja, kun ihmiset katsovat. Tulee pientä vibaa puntiin siitäkin jo.
Edessä on kilpailua oman itsen kanssa. Sitähän se kaikki on. Uskon, että olen vikkelämpi kuin viime kisoissa. Tiedätte varmasti miksi:)

Läpisyöttöä!

Nyt tuntuu tämän blogin kirjoitteleminen jo aika turhalta, täytyy myöntää. Mitäs tässä nyt enää oikein on? Hommahan alkaa olla hallussa niin hyvin, ettei mitään määrää. Sokerin ja karkkien sekä suklaanhimo on veks. Ei tee mieli syödä liikaa eli ateriakoko on hallussa. En ajattele ruokaa tai herkkuja jonain palkintona, vaan normaalina vatsantäytteenä nälän tullessa. On se kumma vaan, miten näin lyhyessä ajassa voi "muuttua" ja muuttaa tapojaan. Miten se on mahdollista? Koen, ettei ainakaan ilman Cambridgea tätä olisi tapahtunut. Ja sitten tämä painonpudotus on se toinen ISO juttu, vaikka puhutaan vain 4-5 kilon pudotuksesta. Minulle se on PALJON. Todella paljon.

Paidonpudotuksen huomaa monella eri tavalla. Olen paljon pirteämpi, kevyempi liikkeissäni sekä fyysisesti että henkisesti. Vaikka tili ammottaa lähes tyhjyyttään (tammikuu saattaa olla freelancer-toimittajalle hiljaista), se ei minua haittaa ollenkaan. Kumma juttu:) Saan energiaa niin paljon tästä paremmasta olosta ja ajasta, jonka voin käyttää esimerkiksi tenniksen peluuseen.

Nyt on aikaa omalle itselle, hoitaa ja hemmotella itseään enemmän. Sehän on, kas, kuulkas niin, että freelancer tekee yleensä myös viikonloppuisin ja iltaisin sekä aamuisin normityötuntien lisäksi dunia. "Freekku" menee kuin pikajuna, yleensä nonstoppina. Vuodesta toiseen, ilman kesälomia tai muitakaan lomia. Arki on siis se, mistä pitää ammentaa voimia, päivittäin, jotta jaksaa.

Nyt on ollut ihana hiljainen tammikuu siltä osin, ettei näin ole ollut. Taidankin yrittää pysyä tässä rytmissä, joka on selvästi meikäläisen biorytmiä parhaimmillaan. Jos on liikaa stressiä esimerkiksi töissä, niin helposti tulee syötyä liikaa ja makeanhimo kasvaa, koska ei saa tarpeeksi nukuttua... koska on stressiä. Ja näin kierrre olisi jälleen valmis. Ei kiinnosta. Uni, ruoka ja liikunta. Siinä se on = tasapaino.

Niin, entäs ne tämänpäiväiset syömingit? Sitä sammoo, paitsi ihanaa bataattia, ja vähän uunikasleria, parsaa ja kukkakaalta, kananmunaa ja pussukat. Ja tennistä! Siis jumelaadis, kun tänään lähti! Omaksuin tuosta vain uuden syöttövinkkelin: taivutin keskivartaloani syöttäessä eri lailla. Siitä tuli kunnon fjongia. Syötin kolmisen läpisyöttöäkin!!! Ei ole ollut ennen mun tapaista. Jotain on siis oikeasti tapahtunut. Katsotaan nyt sitten, miten kansalliset kisat menevät viikonloppuna.

Tasainen elämä

Aamulla väsytti enemmän kuin tavallisesti ylösnouseminen, se pisti mieleen. Tänään oli eka aamu, jolloin otin myös sitä oikeaa kaurapuuroa pikkuannoksen mustikoilla + Cambridge kaneli-omena version. Kyllä oli pumpulia. Nautin kauraporridgen hi-taas-ti. Ennen näitä oli appelsiinin vuoro.

Lounaaksi tein sallittua bataattisosetta. Voi äly, kun oli namia ja niin pehmoista. Batattti on suuri arkiherkku!
Vähän kanaa rinnalle, parsaa ja ...kukkakaalta, tottakai:) Tuli syötyä just passelisti. On hienoa huomata itsessään uusia ulottuvuuksia. Tarkoitan sitä, ettei tee mieli ahmia liian suuria annoksia. Massu sanoo aika nopeasti: nyt piisaa, please. Ja sitten syönti jää ikään kuin luonnostaan siihen. Se kai tässä on ajatuksena.

Välipalaksi otin vaniljapirtelöä jäisillä mansikoilla. Sauvasekoitin pisti vispaten. Kesä ja bikinikelithän siinä tuli mieleen, kun juoma suli kurkusta alas. Makuhermoja kutkutti sopivasti.

Illalla ei mahaan uponnut paljon tavaraa. Kanakeitto ja pari näkkäriä meni paprikalla. Siinä se.
Parasta on tämä elämän suloinen tasaisuus. Tai ainakin se tuntuu siltä.

Taso 3 B alkaa!

Aamu meni omenan ja appelsiinin sekä puuron voimalla. Eipä mitään ihmeempää. Ajatuksissa on pyörinyt muunkin kuin ruokamäärän ja herkkujen downshiftaaminen. Yksi asia johtaa näköjään toiseen. Jotenkin sitä alkaa soveltaa tätä samaa niukkaan sopivaa ruokailua esimerkiksi rahankäyttöön. Jotenkin sitä haluaa siivota kaappinsa ja heittää kaiken turhan poissa. Antaa kirppareihin. Tässä on siis käynnissä oikeasti jonkin sortin elämäntapasiivous. Hyvä niin. Ja, mikä parasta: ei ole sellaista pelkoa, etteikö homma pysy ohjelman jälkeen kuosissa. On sellainen ihanan varma ja tasapainoinen olo.

Lounaaksi söin lohta. Ei ole uunilohta voittanutta! Mikä pehmeys ja maku. Siihen messiin kukkakaalta ja parsaa (joo, tiedän, rakastin tuota kombinaatiota) ja päälle pieni ananasviipale. Valmentajan luona oli kiva huomata edes pieni painonpudotus. Melkein kilon verran, 700 grammaa. Mutta, onhan se hyvä, sillä olen saanut syödä enemmän. Että futaa tämä vaan edelleen:) Nyt alkoi sitten taso 3 B, jolloin hiilareita otetaan taas messiin - varoivaisesti. Kilokaloreita tässäkin popsitaan 1000 verran.

Purjoperunapussin vedin ennen tennistä, joka sujui erittäin rennosti. Arvatenkin tuli hyvä olo. On se vaan kiva lyödä joskus nainen naista vastaan palloa! Kunnon vääntöä, kun oikea daami on verkon toisella puolella.
Pallottelun jälkeen maistui uunilohen jämät, persimon ja pari näkkäriä.

Föönatessani hiuksia, tarkastelin kasvojani. Kaulassa olin havaitsevani ihon "löystyneen" ja minimaalisesti ryppyyntyneen. Samoin huomasin jo ekan viikon jälkeen otsassani uuden pienen uurteen. Mutta, se lienee ihan kaavanmukaista, kun ihon alta on lähtenyt täytettä pois. Pitää vaan alkaa trimmaamaan sitten kuntosalilla kehoa. Kohta, kohta... Kehohan on varsinaista muovailuvahaa, kuten eräs kehonrakentaja kerran suustaan päästi.

Tuttua kauraa

Nyt en oikein muista, miten päivä alkoikaan...Hedelmällä se taisi. Omenalla, kananmunalla ja puurollahan se.
Rutiinit alkavat pyöriä siihen malliin, ettei tässä noteeraakkaan paljoa enää. Lounaaksi kanaa, parsaa, kukkakaalta. Niin, se ero tässä nyt on - jonka unohdin kertoa - että olen saanut syödä tiistaista lähtien yhteensä 1000 ckal sisältäen 3 pussia. Jos siis, ajattelette "suuria" annoksiani. Ja, nyt on torstai. En ole valmistanut sinänsä ruokaa, tai seissyt hellan vieressä kauaa. Olen pistänyt lihat uuniin tai sitten paistanut vikkelään. Jotenkin oman ruoanlaittaminen itselle kypsyttää. Haluan nopeasti ja vaivattomasti safkaa, ja sitten rientää koneelle hommiin. Lapsille teen kuten ennenkin, eikä siinä mitään.

Lapsiryhmän tennistunnin pito meni hyvin illalla. Vaikka on se vaikeaa pitää ihan vasta-alkajille 6-9 -vuotiaille vilkkaille lapsille tennisopetusta. Tennis tuppaa olemaan niin vaikea ja tekninen laji. Ja onhan se. Jotenkin siitä tulee mieleen nyrkkeily. Vastustajat vaan seisovat vähän kauempana toisistaan verkko välissä. Ja onhan meillä sentään mailakin. Sillä molemmat yrittävät lyödä mahdollisimman pahoja - "tappaa" pallot. Jokainen lyönti pitää lyödä 100 lasissa juuri oikealla tekniikalla keskittyen, muuten tuloksen näkee heti. Tennis on pääasiassa aivopeliä, henkinen kantti painaa. Varsinkin kilpailuissa... No, nyt aloin mennä toisille raiteille. Lasten treeneissä teki mieli saada pelata itsekin, ja tässä sitten lähdin analysoimaan pelin henkeä. No, huomenna saan pelata, ja sunnuntaina. Kroppa kaipaa jo hikeä ja liikettä.

Illalla vedin vaniljapirtelön karpaloilla, kananmunaa ja kinkkusiivuja. Ja taisi mennä yksi appelsiinikin.
Huomenna on punnitus ja valmentajan tapaaminen. Epäilen, etten ole paljoa tiputtanut viikossa. Ei ainakaan tunnu siltä. Mutta edelleen siis muuten tuntuu buenolta. Tähän vaan alkaa tottua. Ja, kai se on tarkoituskin.
Mitään himoja ruuan suhteen ei ole. Ja, mikä hienointa, ei tee mieli edes ajatella karkkia tai suklaata. Siitäs saivat, koukuttajat tuta.

Kevätfiilareissa

Kananmunasta on tullut hyvä kaveri aamuisin. Se on nopeasti valmista, hyvää, täyttävää ja terveellistä.
Taisin taas ottaa omenan päälle ja puuroa. Tänään oli eka kerta, jolloin kaneli-omenapuuro maistui hiukkasen "tylsältä".Pillillä sitä imin samalla kun luin uutisia netistä. Posket ei ole ihan lommoilla, mutta on kasvoista turvotusta lähtenyt. Kasvot on terävöityneet.

 Ja, en tiedä, olenko omaan napaan tuijottelija, mutta huomaan peilistä katsoessani "nuorentuneen" itseni. Kuljen usein peilin ohi, ja morjenstan freesimpää minää. Hymyilen itselleni. Sitä ei aina nääs meinaa muistaa, että muutamasta kilosta ihmisen ulkonäkö ja olo voi niin dramaattisesti muuttua. Keventyä henkisesti ja fyysisesti. Nyt olen jo lähes kevätfiilireissa. Ei, kun lumet veks ja baanalle. Ja rock'n'roll!

Lounaaksi söin taas... rapuja. Nekin on nopeasti valmiita. Minuutin päästä pakkasesta oton jälkeen jo mahassa. Pikku sulatus vaan kuuman vesihanan alla ja sitten kylmät vedet niskaan ja - avot. Porkkanaa ja purjoperunakeittoa. Mandariini. Kahvi. You know my style.

Tänään ei silleen mitään erikoista ole ollut. Olen ajatellut, että kohta alan pistäytymään kerran viikossa kuntosalilla, ja kohta mä oikeasti sinne lähdenkin. Tunne, kun nostaa rautaa ja käsivarret saa tuta on hiano! ja siihen tuppaa myös jäämään koukkuun. Nyrkkeilysäkkiä päin siis!

(W)omen-aah, vihdoinkin!

Tänään sain maistaa hedelmää. Omenaa tuli haukattua heti aamutuimaan. Että oli hyvääää. Tätä hampaat oli kaivanneet. Ajatelkaahan, miltä paatuneesta hedelmäfriikistä pyöreä, kuulaankuorinen, vihreänpunainen, pallon muotoinen hedelmä tuntuu, kun sen puraisu - ja syöminen - on sallittua. Makeelta! Suorastaan luksusta. Ja vielä oli maistettava mandariinia. Ooh, mikä mehukkuus! Sitten puolihorroksessa sormeilin ylhäältä kaapista vahingossa aamupuuroksi perunapurjokeiton. Se ei ollut hassumpaa tähänkään vuorokaudenaikaan. Lämpöistä ja paksua täytettä.

Koiran kanssa kävelylle pyryttömään ilmaan. Sitten sisätöihin. Siihen asti, kun vatsa rupesi ilmoittamaan vajeestaan. Ok, sinne sitten lappailin vähän katkarapuja (jostain syystä ne on nyt pop), paprikaa, porkkanaa, kananmunaa. Ja taasen töihin.
Tekstinpätkää tuli liimailtua ja leikeltyä sellaset 17 kappaletta A4:sta. Siinä tuli huipusta ja tehokkuudesta yhdyssana.

Pää täynnä tekstiä, päätin sukeltaa uima-altaaseen. "Underwaterjoogaa"  vuorossa. Sitä ennen nostin höyrysaunan lauteilla jalat ylös seinää vasten ja mietin syntyjä syviä. Saunassahan pitää aina maata selällään. Saunominen istuen tuntuu pakkotyöltä.

Sitten pälyilyä altaaseen. Plumpsista sinne - ja voi likat, että lähti! Kas kummaa, kun rata, jonka päässä oli harjoitukset käynnissä -kyltti, oli just passelisti meikäläiselle vapaa. Ei kun sinne, ja rintauinnix. Kilometri meni tavalliseen ripeään tapaan. Poijaat siinä viereisellä radalla katteli hiukan uimalasiensa takaa, että jopas jotakin...

Uinnin jälkeen oli sitten tietysti nälkä.Vaniljapirtelöä mustikoilla oli agendalla ja hiukkasen kanaa ja tomaattia. Kahvia. Siinäpäs se. Illaksi on sitten peepeetä eli purjoperunaa. Tää on tätä. Simppeliä. Funia. Namia. Ei mua yhtään kypsytä, älkääs luulkokaan. Päinvastoin. Tämä prosessi se vasta avartaa mieltä ja kehoa. Rupeaa ihan kuin itsestään ajattelemaan freesimmin ja karsii (kaikkea) turhaa. Tää näyttää olevan aikamoinen suursiivous.

Wörkkii se!

Aamulla nälkä herätti. Nyt ei meinannut pussipuuro riittää, joten vähän kinkkua ja kananmunaa tuli kaveriksi. Unta ei sunnuntai-maanantain väliseen tapaan tullut paljon. Viikon uudet kujeet aina tuolloin mielessä. Luntakin oli tupruttanut niin, ettei koirakaan tahtonut pitkälle lenkille.
Pankissa asioidessa numerot pysyivät sentään päässä hyvin. Lounaaksi söin äyriäisiä, parsaa, kukkakaalta ja vähän kanaa. Jätin taas iltaan molemmat pussukat. Pikkuisen tekee jo mieli aloittaa elämä ilman pusseja. On tunne, että mihinkäs niitä nyt enää oikein tarvinkaan? Että hallitsen pienentyneet ateriakoot. Mutta mennään nyt näillä eväillä loppuun asti.

Kyllä täytyy auliisti sanoa, että jaksaminen etenkin iltaisin on parantunut. Ei ole sellaista dead drop -fiilistä, ettei jaksaisi soutaa loppuun iltaa yöpuulle. Eikä hermot mene pienistä. Jotenkin toi henkinen kantti vaan kestää vähän erilailla. Taas tulee mieleen sokerivuoristoradalta alas hyppääminen tasaiselle tantereelle.
On se ihanaa, kun ei tee mielikään karkkia tai mitään makeaa. Suklaa tuntuisi tällä hetkellä varmaan liisteriltä suussa. Dount wöri, en aio edes koittaa. Koko aikana on suu tuohesta ollut. Ja pysyy:)
Tämä ohjelma wörkkii, simple as that. Eikä ole mikään mainospuhe. Koita vaikka itse!

Eikö enää mahdu?

Ihmettelin eilen illalla, ja ennen nukkumaan menoa, miksei väsytä. Ei, vaikka pelasin suht tiukkaa tennistä kaksi tuntia. Mutta kumma kyllä, uni tuli kuitenkin ihan helposti. Nukuin taas makoisasti. Aamulla tuttu puuropussi napaan ja kananmuna. Rytmi näyttää aterioiden kanssa olla niin, että lounas on se tärkeimmältä tuntuva sapuska. Siihen aikaan on myös eniten näläntunnetta. Tänään meni jauhelihaa, parsaa, kukkakaalta, porkkanaa. Siihen päälle ei mahaan mahtunut pussikeittoa. Noilla eväillä lähdin pelaamaan tennistä tunniksi. Vastus ei ollut niin kova kuin eilen. Toisin sanoen, kulmat olivat löysempiä ja tahti verkkaisempaa. Pientä hikeä kuitenkin pukkasi ja pintaverenkierto sai lisäsykettä.

Suihkun jälkeen maistuikin sitten purjoperunakeitto ja päälle vaniljapirtelö - mustikoilla. Enää ei tule juotua niin kovasti vettä. Tenniksessäkin meni ihan vähän enemmän kuin tavallisesti. Nyt väsyttää eilistä hiukan enemmän.

Tää ohjelma on yhtä leikkiä vaan, ei tuota minkäänlaista tuskaa. Onkohan mussa jotain vikaa? Pitääkö tämä tuntua tältä? Tuntuu, että 3 pussia on ihan liikaa. Kummallista. Uskon, että pärjäisin 1-2 pussilla päivässä + 400 kcal, mutta syön kuitenkin määrätyt 3. Kyllä ihminen vaan huijaa itseään ja mahalaukkuaan, kun änkee sinne yleensä liikaa safkaa. Täytyy taas todeta klisee laatu korvaa määrän todeksi. Näin se on.

I'm lovin' it!

Unet maittoivat taas. Aamulla oli nälkä, ja mikäs sen ihanampaa kun laittaa mustikoita vaniljapirtelöön.
Tuli oikein "steady" ja pirtsakka olo. Vähän ajan päästä purjoperunapussi tuli lämmitettynä kehiin. Se muistutti vähän Lämmin kuppia. Oikein namia. Ja paksua, eli massu täyttyy helposti. Eikä maistunut niin suolaiselta kuin eilen. Mistähän tuokin nyt sitten johtuu? Jonain päivänä kai makuhermot on stimuloituneet toiseen svääriin kuin toisena. Tai sitten joku biobalanssi muuttuu...

Olo oli keskipäivän aikaan, kuten yleensäkin, muuten hyvä, mutta huomasin, että henkinen kantti oli jotenkin enemmän "tuumasta toimeen - suoraan asiaan. Sen huomasin kun solmin lasteni luistimiennauhoja jäähalilla. Kaikki sujui nopeasti ja suunnitelmallisesti. Vaikka oli neljä jalkaa työn alla. Paljon näppärämmin kuin yleensä. Sitten raput ylös katsomoon ja lukemaan lehteä (työni tulosta luin), jonka jälkeen kotiin. Nopea ateriointi seisten: kanaa, parsaa, kukkakaalta, porkkanaa. Niin, miksi seisten? Siksi, että jos kiireessä teen sen virheen, että istun, niin sitten on piru merrassa. En pääse käyntiin niin jouhevasti. Parasta olla aktivoituna kun on aktiiviteettia.

Syönnin jälkeen oli hiukan sulatusaikaa, mutta ei sitä oikeasti olisi tarvinnut. Jotenkin tuo sapuska sulaa hetimiten. Se on muuten iso PLUS! Ähkytila on veks. Tenniskenttä kutsui kahdeksi tunniksi. Nyt pelit sujui jo ihan kuten ennenkin. Huomasin muuten, että T-paidan hihakin "heilui". On tainnut vähän väljyyttä tulla.
I'm lovin' it!;)

- 3,5 kg yhdeksässä päivässä!

Nyt illasta väsyttää ensimmäisen kerran vähän "raskaammin". Johtuukohan se siitä, että tänään sain syödä yhteensä 800 kaloria? Kolmen pussukan lisäksi: 200 kcal proteiineja, 100 kcal kasviksia ja 100 ckal marjoja. Lisäksi ruokailuaika alkoi liian myöhään, ja humpista, olin sudennälkäinen. Tuli syötyä hieman ahmien. Määrä tuntui liian isolta, ihmeellistä sekin. On se kummallista, kun huomaa ajattelevansa: tarvinko todellakin vielä kolmannen pussukan tämän kaiken ruuan päälle? Kyllä sinä tarvitset, jotta saat kaikki tarvitsemasi ravintoaineet, kuului valmentajan vastaus. Niin, ja siksi, jotta dieetillä pysyisi. Ja minähän pysyn.

Aloitin tänään taso 2:sen. Ohjelma näyttää helpottuvan helpottumistaan. Eihän tässä ole mitään hätää. Nyt saan sekoittaa vaniljapirtelöön marjojakin. Silloin se maistuu lähes jätskiltä. Aika nastaa kahvin kanssa jälkkäriksi.

Kävin valmentajallani. Punnituksessa oli hävinnyt 3,5 kg! Se oli kuulemma hyvä saavutus. Paino oli 67,2 kg, ja nyt se kuulema ei laske enää niin nopeasti. Ehän mulla olekaan tavoitteita kilomäärän suhteen, kunhan nyt ei siihen 70:een enää nouse, niin hyvä. Huomasin suorastaan pursuavani elämänilonkuplia valmentajan luona. Puhetta pulppusi ja nauru raikui. On se vaan upee fiilis nousta vaa'alle, kun ei ole ollenkaan huonoa omaatuntoa! Ja ne kaksi ruisleipäähän oli muisto vain...

Sovittiin treffit taas viikon päähän. Purjoperunakeitto oli muuten ihan jees, aika suolaista kylläkin.
Sen lisäksi valmentaja pakkasi laatikkoon vaniljapirtelöä ja omenakanelipuuroa. Kolme hyvää, joita en pois vaihtaisi.

Hyvä draivi!

Aamut menee tosi rutiinilla jo. En kaipaa muuta kuin omena-kanelipuuroa, vettä ja kahvia. Sitten ei menekään montaa tuntia, kun vatsa pitää pientä meteliä oikeasta ruuasta - siitä 200 grammaisesta annoksesta. Mutta sitä ennen kävin uimassa. Arvatkaapas, oliko uimapuvussakin enemmän tilaa? Uidessa se vipatteli vedessä perhosmaisesti löysyyttään.. No, eipähän ainakaan ahistanut. Vauhti oli suht koht normaali, nopeiden uimareiden radalla, mutta uin vain 750 metriä voimia säästelläkseni. Rintauinti on mun tyylilaji. Sitten syömään kotiin: uuniseitä valkosipulilla ja katkarapuja, vihanneksia. Yksinkertaista - yammy! Autuas olotila.
Sitten töitä tukka putkella ja heti meni kaksi juttudiiliä läpi, että höyry kävi. Hyvä draivi päällä ja positiivinen viba. Tuntuu, ettei maailmassa ole mitään ongelmia.Mikäs tässä ollessa, kun on niin kevättä rinnassa?
Illalla vedin tennistreenejä lapsille, ja olin svääreissä:) Sitten tomaattikeittoa. Nyt siitä pitää kyllä pitää vähän taukoa. Huomenna on punnitus ja valmentajan tapaaminen. Exciting.

Hierontaa ja pippuripihviä!

Nestehukkaa sanoi hieroja eilisen kramppauksen syyksi. Niinpä tietysti, eihän sitä aina muista juoda. Aamulla oli aika nälkä, joten kipaisin äkkiä puuromukilleni pilli aseena, slurps. Päivä lähtee erittäin hyvin jo käyntiin näillä eväillä. Tottumiskysymys. Kaupassa käydessäni päätän palkita itseni. Ostan kunnon sisäfilepihvin. Kieli kosteana ajattelen sen rinnalle parsaa, punajuuriraastetta ja porkkanaa.Koiran kanssa ulos ja sitten juhla-ateriaa syömään. Aivan silmittömän suussa sulavaa, pehmeää ja lämmintä vatsantäytettä. Kyllä kannatti. Ei ole ollenkaan liian täyteläinen olo.

Tomaattikeitto. Sitten töitä tähän väliin, ja vielä toinen itsenipalkitseminen: hieroja. Jumittuneet jalka ja selkälihakset muovautuivat elastisiksi. Olisin maksanut siitä, jos olisin saanut jäädä nukkumaan ruususen unta hierontapöydälle hieronnan jälkeen. Raukeus oli sanoinkuvaamaton. Olin toisella planeetalla. Nirvanassa.

Illan mittaan hieronnasta seurasi hieman väsymystä ja nälkää. Äkkiä sitä tomaattikeittoa nyt! Alan hiukan kyllästyä suosikkirepertuaariini: tomaattikeittoon ja vaniljapirtelöön. Puuroon ei kyllästy.Ylihuomenna saanen purjoperunaa, kaakaota ja cappuccinoakin. Makuaisti tarvitsee selvästi vähän lisähaastetta. Perso kun olen.

Sapiskaa ja suonenvetoa!

No niin, kyllä se Cambridge -valmentaja antoi feedbackiä mulle eilisistä mieliteoistani. Ja ihan oikein tekikin.
Olin kuulemma saanut itseeni lisäbonuksena koko päivän pussien kalorimäärän tai enemmän. Blääh, kyllä nyt nolottaa. ..Sain komennuksen skarpata: tunnin kuntosalitreeni ja takaisin kuosiin. Ei lipsumisia. Ok, lupaan, että taistelen seuraavalla kerralla kunnolla vastaan.

Päivällä oli aika liitävän hyvä fiilis. Töiden lomassa pistin pitkästä aikaa väliaikamusiikiksi U2:n konsertin ja nautin The Edgen ihanasta kitarasaundista ja Bonon tulkinnasta. On siinä timmi kvartetti ei voi muuta sanoa.
Powerful ryhmä, josta saa henkistä potkua.

Pelasin tennistä illalla. Sormenpäät halkeilivat ja verestivät hiukan, kun maila koski niihin. Tyypillistä talvella kuivasta ilmasta ja tiheästä veden lotraamisesta johtuen. Laastaroin sormet, ja menoksi ... Ei ihan kulkenut kuten yleensä. Oikea pohje meinasi alkaa kramppaamaan, kun löin kämmenlyöntiä, kun lyönti tapahtui oikealta puolelta kehoa. Se on siis oikeakätisen ihmisen kämmenlyöntipuoli. Mulla ei ikinä tapaa krampata mikään. Johtuikohan se liian vähästä vedenjuonnista? Vai niistä kahdesta ruiskeivästä? Olisko ne tukkeuttaneet väylät?

Noh, mä olen nyt syntini tehnyt. Huomenna on viimeinen tämän tyylin neljän päivän jakso. Saas nähdä, mitä sen jälkeen taas neljä päivää mennään. Se on varmaa, että matka jatkuu.

Ruoka maistuisi!

Tuli nukuttua liian lyhyt yö. Työasiat kai herättivät liian aikaisin. Niin käy yleensä aina sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.Oli myös näläntunnetta, eri lailla kuin aikaisimpina päivinä. Äkkiä omena-kanelipuurolle! Noh, vähän se auttoi, mutta aika pökkyräinen ja heikossa hapessa oleva vetämätön olo oli vähän ajan päästä. Lounaan aika tulikin pian ja silloin nappasin kanaa ja vihanneksia. Tuo alkaa olemaankin jo vakkarimenuu. Ah, ihanaa ruokaa! Sitten päivä menikin töitä tehdessä, naputellessa konetta.

18.30 aikaan oli taas näläntunnetta ja sellaista epämääräistä oloa. Tein syntiä. Mutta ihan vähän vain. En voinut vastustaa paria siivua ruisleipää, jonka päälle laitoin parit kinkkusiivut tomaattikeiton kanssa. Päälle otin vielä vähän rusinoita, manteleita ja pähkinöitä. No, ei kai tuo niin paha repsahdus ollut? Tuntui vain siltä, että pitää saada jotain pureskeltavaa. Ja sassiin.

Nyt onkin sitten kiva olo. Nou hätä. Jatkuu huomenna.

no niin, nyt lähtee!

Zzz...Uni maittoi ihanasti. Nukuin pitkään, jopa 09.00 asti. Olo oli suht kylläisen oloinen herättyäni. Huomasin, että henki haisi hieman enemmän kuin tavallista. Mutta, mitäs pienistä. Sehän oli odotettavissakin. Niitä toisenlaisia hajupommeja ei muuten ole kuulunut koko neljän päivän aikana... Lisäksi oli poikkeuksellinen yö siinä mielessä, etten käynyt kertaakaan vessassa. Yleensä käyn kerran yössä. Piristi heti, kun tiesin, että tänään saan syödä 200 grammaa kasviksia ja proteiinia pussukoiden lisäksi! Jeee!

Kehossa on jo todella hyvä olo! Kevyempi ja ohuempi. Se näkyy kasvoissa, käsivarsissa ja vyötäröllä. Jotenkin tunne on tyyliin enemmän jalat maassa. Villapaitakin mahtui takin alle hyvin. Ennen takki tuntui liian kireältä villapaidan päällä.

Lounaaksi söin keitettynä parsakaalia ja porkkanaa kanan kanssa täyden sallitun määrän. Päälle otin yhden pussukan.
Wow, kun maistui hyvältä! Nautin joka palasta. Söin hitaasti. Ruoan arvostus on tämän neljän päivän aikana kohonnut. Heti tuli koneeseen uutta virtaa, mutta huomasin, että myös ihan pikkuruisen "väsymystä", siis minimaalisesti. Väsymys kesti muutamania minuutteja. Kuten huomaatte, yritän analysoida itseäni aika tarkkaan...

Mielitekoja ei tee mieli yhtään, edelleenkään. Suklaa-sana korreloi ilmaa-sanan kanssa. Ei kiinnosta pätkiksen vertaakaan. Salmiakki, lakritsa ja marmeladi voitaisiin nyt mun puolesta lykätä vaikka avaruuteen! Ikiajoiksi. Kuka niitä tarvii?

Pelasin tennistä tänään. Ja voi siskot ja veljet, kun tuntui liukkaalta uppoutua tennishameeseen. Nyt ei tehnyt yhtään tiukkaa. I love this feeling! Just tätä olen hakenut. Tää olo on sitä itseään. Ketoosia? Luulempa näin.
Tuuli on hyvä. On sellainen "tyttömäinen" olo. Olen tasainen ja rauhallinen. Piristinyt. Elämä vaan on niin ihanaa.  Kerrassaan voittajafiilis. Eikä yhtään nälkä.

Tennis meni todella kivasti. Janotti vain enemmän kuin tavallista. Tiukkoja rystylyöintejä tuli paiskittua oikeaan takanurkkaan. Riksirajoille asti, tietysti. That's my way.

Lyhyttä pinnaa!

Eihän sitä mitään leffaa eilen tullut nähtyä, alkoikin väsyttää. Nukuin aika lyhyen yön. Ei nukuttanut, joten nousin ylös ja katsoin aamulla leffan. Ihan murhaa! Siis dvd:llä. Kuinka lempeä alku aamulle... No eipä tarvinnut läträtä aamiaisen kanssa, joten ruokahalut ei menneet verestä ja puukoista. Omena-kanelipuuroa vaan pillillä, vettä ja kahvia päälle.

Olo oli taasen normaali, mutta tänään täytyy kyllä sanoa suoraan, että pinna on kärähtänyt moneen otteeseen. Aamupäivä meni ookoosti, mutta iltapäivällä sitten kurssi muuttui. Ihmettelin oikein, kun eilen meni niin tasaisesti. Nyt ei ole mitään liitoa. Olenkohan ketoosissa ollenkaan?

Taka-alalla on jotenkin väsynyt olo. Silmissä tuntuu hiukan painoa, vaikkei sinänsä väsytä. Ottaa jo pikkusen päähän, kun ei ole kunnon nälkää, eikä saa syödä - mitään. Mutta, kun ruokaa ei oikein tee kuitenkaan mieli?!? Ja samalla on huojentava olo: saan alkaa huomenna syömään 200 gr kasviksia ja proteiineja. JIPPII! Katsotaan sitten, miten lyyti alkaa kirjoittamaan.

Mutta kiva on ollut jo huomata, että vatsan muoto on muuttunut siedettävämmäksi. Nestettä ja turvotusta on poistunut.Tästä on hyvä jatkaa. Huomenna on päivä uus, kuten kujeetkin.

Normalisoituu

No niin, tulihan ne oikein makoisat unet:) Huomasin herääväni toisenlaisesta asennostakin, jossa en ole vuosiin, ainakaan muistikuvissa, herännyt. Tai sitten muistan väärin, ken tietää? Aamu oli kuitenkin jotenkin rennosta alkuasennostani raskasliikkeinen, eikä meinannut lähteä käyntiin. Omena-kanelipuuronkin onnistuin laimentamaan liiaksi vedeksi, mutta join sen muina naisina. Sitten ihmettelin, että no, eikös mopo lähdekään käyntiin, että mikä on? Lisää bensaa, mistä sitä nyt voisi lirauttaa?

KAHVI puuttui, siinähän se. Eikun mustaa ja vahvaa "cowboykahvia" tulille kahvinkeittimeen, ja nauttimaan. Ja auttoihan tuo. Olo tulla tupsasti normaaliksi:) Mieli on ollut tasainen koko päivän, mutta kyllä tarpeen mukaan ytyä on löytynyt, kuten aina.Töitäkin napsuttelin menemään. Teksti oli mun mielestä aika järkevääkin. Kaikki siis ok.

Oikeastaan täysin ok. Jotenkin vaan tunnen oloni tasaisemmaksi kuin normaaliminä olen. Kaikki asiat tapahtuu silleen harkiten ja rauhanomaisesti. Ei kai se ole turhaa puhetta se sokerihuuruinen vuoristoratameininki. Ja, nyt, kun sugaria ei heru eikä tipu yhtään, niin koko ihminen on balanssissa.
Jännää myös, ettei näläntunnetta ole ollut nimeksikään! Eikä tee mieli ruokaa, ei siis mitään. Lapsille ruokaa tehdessäkään reaktio oli täysin tyyliin: teen nyt tässä heille ruokaa, ja se siitä. No, ehkä ihan hiekanmurusen kokoinen ajatus kävi salamannopeasti jostain uudesta ruokareseptistä mielessä. Ihan ACDC:nä, joten eipä tässä hätiä mitiä. Huomenna on viimeinen täysin puhdas päivä, eli neljäs. Energiaa riittää. Tuntuu, että valvon myöhempään tänään, ja katson lasten nukkuessa leffan.

To be continued...

Hei muuten, mä huomaan, että sanaleikkini alkaa taas pyöriä. Tää kai se alkaa olla sitä ketoosia? Niin, ja käytin vain kolme pussia tänään. Óli tunne, etten tarvitse enempää. Täytyy kuunnella kehoaan.

Pientä hajontaa

Tänä päivänä rytmi on ollut verkkainen. Pientä "alakuloa" oli aistittavissa. Amerikkaan skypetellessä englanti ei sujunut kovin imartelevasti. Täytyi hakea englanninkielisiä sanoja ja oikein välillä pysähtyä miettimään. Sanotaan niin, ettei tullut vedeltyä mitään näsäviisasta sarkasmia, vaan pysyttyä peruspullassa. Pistin Cambridgen piikkiin... Pää on siis ollut vähän hitaanlainen. Minulla tuppaa tulemaan nälkä aika pian aamiaisen jälkeen. Täytyi sipasta tomaattikeitto. Join sen oikein pillillä. Se lisäsi nautintoa.
Illemmalla pää alkoi taas toimia paremmin. Mutta on tässä sellainen rauhallinen meno. Ei pysty stressailemaan turhista, mikä on vain hyvä juttu. Siivoilin lasten kanssa illalla. Silleen hi-taas-ti.
Tänään tuli otettua 4 pussia, ja se näkyy sopivan mainiosti. Huomenna odotan jo hiukan ketoosin alkua.
Voisko se jo hiipiä nurkan takaa? Tuntuu, että tulee hyvät unet...

Hakee, hakee...

Tennis sujui eilen suhteellisen hyvin, joskin huomasin, etten yltänyt ihan tyypilliseen tasooni. Lyönnit hakivat hiukan, eikä
virtaa ollut leikkimielisyyteen. Mutta muuten jaksoin fyysisesti pelata kuten tavallisesti.
Illalla sitten olin myös hiukan tavallista väsyneempi. Teki mieli mennä nukkumaan. Sitä ennen otin yhden mansikkapirtelön.
Nukuin hyvin, eikä aamulla ollut nälkä. Ihme juttu, sillä minulla on aina aamuisin hirveä nälkä. Nautin kaneli-omenapuuron, ja
voin sanoa taas olevani kylläinen. Olo on hyvä, ja tekee mieli alkaa tehdä näpeilläni taas hommia eli kirjoittaa.

PIENI iso muutos alkaa!

Olen 43-vuotias kaksosten äiti, jolle Cambridge on tuttu. Tämä on toinen kerta, kun nautin sen tuloksista. Nelisen vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran, erittäin hyvin tuloksin. Silloin syitä oli kymmenen, ja ne olivat kaikki kiloja.

 Lasten tultua maailmaan minulla ei ollut aikaa panostaa itseeni, sillä olen lähes alusta asti ollut yksinhuoltaja. En päässyt liikkumaan, syömään säännöllisesti, nukkumisesta puhumattakaan. Muistan vielä elävästi ketoosin ihanan puhtaan olon. Ja sen, kuinka uskomattoman nopeasti kehon pyöreys selkiytyi sen oikeisiin muotoihin. Kehon ääriviivat vatsan alueelta "syntyivät uudestaan" jo parin kolmen päivän kuluessa. Arvatkaapas oliko kehitystä kiva seurata peilistä? Arvatkaas loppuiko makeanhimo? Cambridgellä oli pitkävaikutteiset seuraukset. Se sai minut kuntosalillekin trimmaamaan habitustanikin.

En ollut viimeksikään taulukoiden mukaan ylipainoinen. Enkä nytkään, mutta olo vain on hiukan epämukava. Vai olisiko "liian mukava" parempi sana? On näet tullut syötyä jo pitemmän aikaa ruuan päälle suklaata kahvin kanssa. Irtokarkkipussin kanssa on tullut oltua myös liian hölläkätinen.

Olen kuitenkin aina syönyt mielestäni terveellisesti ja säännöllisesti. Siis ennen lapsia. Siinä ei ole siis jutun ydin. Ehkä kyseessä on nyt simppelisti vain pieni suursiivous, skarppaus ässällä. Keskittyminen oleelliseen. Haluan eliminoida turhan ja maksimoida virran saannin. Sillä, kehohan on kuin pieni pankki. Se varastoi kaiken sinne korkojen kanssa. Jos ei sen kapitaalia sijoita sieltä ulos -  kiertoon, niin se jumittaa.

Näin kävi minulle. Viime aikoina toimittajan työni on vetänyt pitemmän siiman. Aikaa ei ole riittänyt tarpeeksi terveyden vaalimiseen. Hyvä terveys on aina kuulunut prioriteetteihini. Siinä pätee pyhä kolminaisuus: uni, ruoka ja liikunta. Näistä kaikista olen viime aikoina lipsunut. Nyt kurssia hiotaan kuusitasoisen Cambridge-ohjelman avulla. Ensimmäinen taso kestää 4 päivää.
Tällöin nautin 3-4 pussia päivässä runsaan veden kera.

Aloitin tänään. Aamulla nautin lämpöisen omena-kanelipuuron. Sen tuoksu ja maku on suussa sulava. Päälle runsaasti vettä ja vähän kahvia. Tulin täyteen. Joka kerta se kuitenkin ihmetyttää. Että, miten vain pussin sisällöstä ja vedestä voi niin helposti täyttyä.Lounaaksi join tomaattikeiton. Olo on hyvä, ei mitään valittamista. Juon paljon vettä. Päätän pian ottaa vielä yhden keiton, koska menen illalla pelaamaan tennistä. Miten se nyt olikaan... Ei se pelaa, joka pelkää.. Lyön kovaa, enkä halua säästää liekkiä. Panoksia kuluu.

Niin, piti vielä kertoa tavoitteistani. En ole numeroihmisiä. Minulla ei ole kilotavoitetta, vaan hyvänolon tavoite. Olen 170 cm ja painoin eilen vaatteet päällä 70,7. Sokeririippuvuudesta pääseminen lienee isoin juttu. Tiedän, että pääsen siitä nytkin eroon, koska viimeksikin kävi niin. Nyt vain tiedän paremmin, miten pystyn sitä Cambridge -ohjelman jälkeen hallitsemaan. Pitää keskittyä oleelliseen.